Kaaren talli

Basic tietoa historiasta, toiminnasta ja hiukan yleiskuvaa meiningistä.
Vanir ja Wili metsälenkillä
Kaaren talli on keppihevostalli Espoosta, jota ylläpitää -02 syntyinen henkilö, keppihevospiireissä tunnettu nimellä Tuuva. Talli on ollut toiminnasta vuoden 2011 viimeisistä kuukausista alkaen, vuosipäivää juhlitaan sovitusti 12.12. Tallin nykyinen nimi tuli käyttöön 2012 keväällä. Hevoskokoonpano on muuttunut radikaalisti vuosien aikana, mutta nykyisin pyrin pitämään asukkaiden määrää kohtuullisena, suurimmillaan suunnilleen 10 hevosessa. 

Toiminnasta

Flash mob ja katujen valtaus 2016 huhtikuu, kuvan oikeassa reunassa tallin asukki Prii.
Kaaren talli on aika pieni talli, eikä myöskään kovin tunnettu. Toimintaan kuuluu satunnaisissa tapahtumissa käynti, kaveritallien kanssa ajan viettäminen ja kotipihalla treenailu. Harvemmin ollaan hevosten kanssa menty kisaamaan, vasta kahdissa kisoissa ollaan käyty ihan kentän puolella. Tallin lähettyvillä on metsää, jossa voi käydä ratsastelemassa, pihassa on estekalustoa ja kentällä mahtuu tekemään koululiikkeitä. 

Painotusta yhteen tiettyyn lajiin ei ole, ja harjoitellaan hevosten kanssa myös kaulanaruilua ja varusteettomuutta hyvin pienimuotoisesti. Tallilla ei ole tällä hetkellä aktiivista myyntitoimintaa. 

Historiasta

Tallin entinen asukas DunDee Hill
Kuten aiemmin mainistin, talli on ollut toiminnassa vuoden 2011 viimeisistä kuukausista lähtien. Pari ensimmäistä kuukautta mukana oli myös kaksi muuta kaveria, jotka olivat vain puoliksi mukana toiminnassa ja lopettivat aika nopeasti aloitettuaan. Tallin nykyinen nimi tuli voimaan 2012 kevään aikana, kun alkuperäinen nimi oli jo toisella tallilla käytössä.

Ensimmäisen vuoden aikana hevosmäärä kasvoi yhdestä kolmeenkymmeneen. Kun kolmekymmentä hevosta tuli täyteen, ja tallin pitikin muuttaa muuton takia uuteen taloon, hevosista lähes kaikki tyhjennettiin ja alettiin tekemään enää kangashevosia. 2014 tutustuttiin toiseen keppihevosharrastajaan ja perustettiin blogi, nettisivut, ja tutustuttiin entistä paremmin keppihevosyhteisöön. Käytiin myös ensimmäisissä virallisissa kisoissa. 

2015 harrastus alkoi menettää kiinnostustaan ja nykyisin toiminta on pienimuotoista, mutta silti se on hengissä. Nyt 2016 on alkanut kiinnostaa myyntitoiminta ja ompelemisessa kehittyminen.

Mediassa
Kaaren tallilta löytyy Instagram @kaarentalli, jota pyritään päivittelemään vähitnään kerran kolmessa kuukaudessa. Tällä hetkellä se on varsin aktiivinen, mutta päivitysaktiivisuudet tulevat aika pyrähdyksittäin.
Tuuvalla on käyttäjätunnuts Suomen keppihevosfoorumilla, nimellänsä Tuuva. Siellä ei tule kauheasti mitään kirjoiteltua. Myyntihevosia saattaa joskus ilmetä, mutta enimmäkseen siellä ollaan hiljaa sen kummemmin viestittelemättä.
Sitten on tietenkin tämä blogi, joka on ollut olemassa vuodesta 2013. Moni postaus ollaan poistettu, ja tullaan varmasti päätä pöytäänhakkaamalla poistamaan myötähäpeästä. Kuten postauksista näkee, täällä ollaan kaikista epäaktiivisimpia, eikä lukijoitakaan enää oikeastaan ole. Kaaren tallilla oli ennen omat suntuubi-sivut, kunnes päätin siirtää koko roskan tänne blogin yhteyteen. Niitä sivuja ei tarvitse mennä etsimällä etsimään.
Tallilla oli joskus myös oma youtube-kanava, mutta nykyään videot ovat ilmeisesti kaikki yksityisiä. Jos harrastus aktiivistuu kovasti, saatan laittaa sinne uusia videoita. Nimi on yksinkertaisuudessaan Kaaren, saattaa olla vaikea löytää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.