12. joulukuuta 2015

Kaaren talli 4-vuotta

Hiljaiseloa? Ehkäpä, ehkäpä..
 Kuitenkaan ei voi jättää tallin vuosipäivää välistä, vaikka harrastus onkin jo nähnyt parhaat puolensa ajat sitten.
Kaaren talli perustettiin siis noin 4-vuotta sitten. Niin aktiivisena ja iloisena. Ajan kuluessa olen kokenut kaikenlaista, on tullut aktiivisuuspyrähdyksiä ja lopetuksen partaalla olemisia näin lyhyessä taivalluksessa.
En ole varma miltä keppihevostulevaisuuteni näyttää. Luultavasti aika huonolta. En kuitenkaan aio lopettaa, annan ajan kulua ja seuraan mihin kiinnostukseni kääntyy. Myynti- ja ompelutoimintaa aion kehitellä, ja aion tulla SM-kisoihin ensi vuonna.
Syitä miksi en ole ollut aktiivinen, ja miksi minulla ei ole ollut motivaatiota? No, ensinnäkin loputkin kenttäni tilasta on vienyt toinen auto, joka lähtee vasta keväällä veks, joten valitettavasti miulla ei oikein löydy ratsastustilaa. Minulla ei myöskään ole aikaa. Joka viikonlopulle tuntuu kerääntyvän jotakin ohjelmaa, ja jos ei sitä, niin sitten olen vain yksinkertaisesti erittäin väsynyt ja rasittunut kouluviikkojen jälkeen, jotka ovat hyvin raskaita miulle. Sen jälkeen otetaan esille sää, joka täällä Espoossa on pelkkää vesisadetta ja harmaita pilviä. Miullehan se on juuri fine, en niin pidä auringosta, mutta en mielelläni mene ratsastelemaan vesisateeseen. Miulla on taas tullut esiin arkuus käydä maastossa, sillä niin monet ihmiset voi tulla vastaan, että sekin jää sitten tekemättä.
Netissäkään en ole juurikaan näkynyt sillä koneeni on ollut epätoiminnassa viisi kuukautta, mutta äänilevyn vaihdon jälkeen, uskon että miulla voisi olla ehkä pikkuruinen mahdollisuus siihen että se on todellakin korjaantunut.
(C) Jalla
Jokainen postaukseni tuntuu olevan nykyään aina sitä samaa jauhamista syistä ja selityksistä siitä miten taaskaan ei ole postausta kuulunut. Ehkä annan selityksien vain olla, ehkä minä vain voisin kirjoittaa jotain aiheesta ja antaa epäaktiivisuuden olla.
Palataanko keppihevosharrastukseni vuosipäivään ja kohokohtiin?
En ole oikeastaan juhlinut tätä päivää erityisemmin, vain mielessäni. Viimeeksi taisin käydä edes katsomassa hevosia kaksi kuukautta aiemmin, jolloin otin kuvia. Olin läpi marraskuun kipeänä, jolloin ompelin.
(C)Minka
Jos keppihevosilla ei olisi sellaista merkitystä minuun, kuin niillä on, olisin jo syksyn tullen heittänyt harrastuksen pulkasta. Mutta hevosharrastukseni lopetettuani, keppihevoset ovat olleet ainoa yhteyteni hevosmaailmaan. Niillä on merkitystä minulle, paljonkin. 
Neljässä vuodessa olen saanut tutustua ja tuntea, jopa tavata muita harrastajia, joka on ollut useimmiten vain positiivinen asia. 
En lähde kertaamaan historiaa, sen voi tehdä joka vuonna joten nyt taidan jättää sen välistä. 
Yritin myös tehdä videota, mutta en löytänyt musiikkia taustalle, joten taidamme seviytyä vain pikaisella ilmoituspostauksella että tänään on jonkinmoinen juhlapäivä.
Kiitos kuitenkin kaikille jotka olette olleet mukanani harrastuksen parissa, ja jotka olette jaksaneet motivoida miuta eteenpäin. 

Sitten ilmoitusasiaa! Tässä kuussa on tulossa vielä mahdollisesti kaksi postausta, mutta joululomalla olen kymmenen päivää Kuusamossa, ja sen jälkeen kolme päivää varattuna, joten en tule ainakaan lomalla aktiivistumaan. Katsotaan nyt. Hyvää joulun odottelua, nähdään seuraavassa postauksessa!

2 kommenttia:

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.