11. syyskuuta 2015

Myyntihevonen nro.2

Tämän postauksen piti tulla jo maanantaina..
 Noin viikko sitten valmistui úusi myyntihevonen. Sen mukaan tulee valkoiset turparemmittömät suitset. 
Olisin muuten lisännyt ihan mielelläni turparemmin muttta ompelukone päätti sanoa heipat ja langat löystyivät. Se siitä. Ohjat ommeltiin kiinni käsin.
Kyseinen myyntihevonen tulee suurmyyntiin. Olen parhaillaan aloittelemassa valkoista velboahevosta uudistetulla kaavalla. Lisäisilin myös ensikertaa tukikangasta, pakko sanoa että on ihan tosi suositeltava tuote, toimii!
Sitten pari julkaistavaa kuvaa:
 Heppa on kyllä ihan oikea sydämen sulattaja, ja olin jo hetken sitä itselläni pitämässä. Miellyin kovasti sen rakenteeseen ja ulkonäköön. Kangas on savenruskeanhöskäpöskäisen väristä fleeceä, ja harja vaaleaa Novitan Naavaa.
Silmät ja sieraimet ovat kiinnitetty liimalla, ja ne ovat nahkaiset.
Jos joku ei nyt sitä sitten joskus osta, aion ehkä pitää sen. Nimetä jollakin söpöllä nimellä ja ratsastella ympäri mantusia.

Juu, mutta mennään takaisin aiheeseen. Huomenna tuleekin postaus, tällä kertaa ihan varmasti. (toivottavasti) Jossa on jotakin hyvin mielenkiintoista kerrottavaa.
Tämän postauksen hevonen on siis ostettavissa Suurmyynnissä, jonka pidän heti kun myytäviä on tarpeeksi.
Mutta, huomisiin siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.