2. heinäkuuta 2015

Kuulumisia pitkästä aikaa

Ei ole tullut kirjoitettua yhtikäs mitään koko kesäkuun aikana. Mikä häpeä. Arvatkaapa vain kuinka laiskaksi oloni nyt tunnen.
Ala-aste on takanapäin. Wow. En lähde keppihevosblogiin luennoimaan siitä asiasta mutta wow. Uskomatonta.
Keppihevosharrastuksen pitäisi nyt aktiivistua, tai niin ainakin näen tulevaisuuteni. Tulen olemaan aktiivisempi.
Sain Minkalta tilauksen. Musta kouluhevonen jonka rotu voisi olla joko PRE, andaluusialainen tai friisiläinen. Sen kimppuun ajattelin tänään käydä.
Sen lisäksi että eräs kaverini kaveri tilasi minulta sukulaistytölleen kaksipalaisen unelmaponin.
Silmissäni taitaa pyöriä euromerkit. €
Olen käynyt kerran Karjaalla Jallaa tapaamassa, ja tänään Jalla lähtee meiltä takaisin Karjaalle. Tapaamisesta kirjoitan myöhemmin.
Minka on myöskin käynyt meillä ja me treenailtiin ja maalailtiin hiukkasen estekalustoa. Aiomme jatkaa tätä maalausprojektia.
En malta odottaa sitä päivää jolloin tallini on täysin valmis. Pitää vain tsempata ja työskennellä ahkerasti.
Monia hevosprojekteja pyörii parhaillaan mielessäni, mutta en ole vielä toteuttanut niitä. Ehkä pitäisi aloittaa nyt.
Kesäni näyttää hyvin kiireiseltä. Kesäkuun ohjelmat: Leiri. Heinäkuun ohjelmat: Leiri. Elokuun ohjelmat: Tyhjä.
Siinä minun kesäni. Eli toisin sanoen vietän vain löhöilyaikaa ja improan. Saatan mennä yhtäkkiä vaikkapa matkalle Turkuun tai Helsinkiin shoppailemaan.
Mukavaa.

Taidan olla ainoa jolla ei ole kummempia kesäsuunnitelmia. Pitäisi varmaan suunnitella jotain. Kuten uuden Chamen tekemistä. Tarvitsen vain tukikankaan ja tsadaa: Chame numb 2 on jo tulossa kehiin. Ehkä me tullaan Niittyjoen kisoihinkin?

Tura on jäänyt vähän taka-alalle tässä ratsastelussa. Täytyisi varmaankin aktiivistua sen kanssa ja tehdä vihdoin ja viimein uudet suitset. Wilille pitäisi tehdä alaturpis ja Prii tarvitsee riimun ja meksikolaiset.
Wilille pitäisi tehdä kuolaimettomat. Kaulanaruja jokaiselle, lisää riimunnaruja ja loimia. Kaikkea pitäisi saada lisää. Mutta mihin tilaan se kaikki mahtuisi.
Tallikoiramme Bono lopetettiin vähän aikaa sitten. Siitä lisää täällä.
Pistin Levottomat Sielut- blogin taas pystyyn. Siihen linkki tässä. Siellä on kaikkea ei keppihevosiin liittyviä juttuja.
Tallin nettisivut pitäisi laittaa aktiivisempaan kuntoon. Senkin aion tehdä. Aion myös pitää sen suurmyynnin. Haluan rahaa.

Olen miettinyt miten kivaa olisi ostaa tai tilata taas vaihteeksi keppari. Mutta kun mietin asiaa tarkemmin, olisi kivempaa jos tekisin hevoseni itse. Eikö vain? Koska siinä käy sitten helposti niin että jos sorrun, tulen luultavasti tilaamaan toisen hevosen, ja kolmannen, ja neljännen ja niin edelleen.

Olen myös miettinyt että jos aktiivistuisin hevosten ompelussa, voisin ottaa ehkä myös muutamia tilauksia instagramista.
Olen myös suunnitellut tulevani ensivuoden Keppihevostapahtumaan Glorialle. Ihan mahtavaa, odotan innolla.
Huomenna Malvi tulee meille, taas vaihteeksi. Ette häntä ehkä muista, mutta tapasimme viimeeksi vuosi sitten. Aika kuluu nopeasti, huhhuh.
 Lankkuesteen uusi väritys
Noh, kirjoittelen lisää mahdollisimman pian. Voisin kirjoitella Minkan ja Jallan vierailuista lisää huomenna. Ja voisin ehkäpä kuvata MyDayta Malvin kanssa huomenna?
Katsotaan. Mutta lupaan aktiivistua.

Jos teitä kiinnostaa, olen aktiivisempi instagramissa. Sieltä löydyn nimellä: @kaarentalli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.