27. heinäkuuta 2015

Kesän hamstrailua

Jostain syystä tuntuu että nykyisin kaikki ihanat karvakankaat pyrkii miun tykö.
En ole itsekään ihan vielä perillä mitä kaikkea olen ostanut tämän kesän aikana, mutta yritetään muistella.
Yllä olevassa olevat kankaat ovat Jallalta, joka ystävällisesti osti miulle ruotsista mustaa ja ruskeaa velboan tyylistä kangasta, ja antoi vielä pienestä lisämaksusta tuota samaa kangasta valkoisena.
Olen ihan rakastunut näihin enkä malta odottaa että pääsen ompelemaan noista kankaista hevosia (kunhan vain uskaltaisin)
Sitten Jalla tarjosi miulle maksusta yhtä unelmakangasta, josta aion tehdä itselleni yhden inkkariponiinin heti kun nämä villihevosmassat ovat laantuneet ja olen saanut rohkeutta tuhota tämän ihanan kankaan. Tän kuvaaminen oli hiukan hankalaa valon takia. Kuvassa tuo näyttää perusvelboalta, mutta uskokaa pois, se on paljon pörröisempää ja niin untuvaisen pehmeää että hädin tuskin edes tuntee sitä sormissaan.

Kävin myös ehkä vajaa kuukausi sitten Kirkkonummella Mamman tuvassa ja ostin sieltä yhtä teddyn kaltaista vähän mukavampaa kangasta, ja kahdenlaista samban tyylistä.
Ostin myös yhtä kivaa lankaa.
 Tuon langan kanssa kävi hiukan hassusti kun siellä kaupassa hintalaput oli ihan sekaisin ja olin katsonut että tää maksaisi 3.90€ mutta kassalla siitä pyydettiin 15€. Vaikka yritin vastustella, äiti lähti kattomaan sitä hintaa uudelleen, ja kävi ilmi että olin napannut mukaani koko kaupan kalleimman mahdollisen lankakerän.
Mamman tuvassa kului sitten sellaiset ihanat 50 euroa.

Kävimme myös Malvin kanssa Prismassa ja Eurokankaassa joskus aiemmin ja ostin kahta Joki-lankaa ja tukikangasta kokeiluun.

Siinä oli muistaakseni kaikki, luultavasti unohdin jotain olennaista, mutta eihän se haittaa..
Ensi postaus onkin tulossa jo hyvin pian..

4 kommenttia:

  1. Ole hyvä, toivottavasti sä käytät noita jossain vaiheessa ettei niistä tule taas sellaisia " säästän nämä kun osaan tehdä paljon parempia hevosia ja silloin voisin ehkä käyttää nämä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Miusta tuntuu et miul käy noin kaikkien kankaiden kanssa, ei sitä vaan voi välttää

      Poista

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.