26. heinäkuuta 2014

Ei kiire mihinkään

"On aivan mahtavaa nähdä, kuinka etevästi blogger tuhoaa kuvien laadunja  tunnelman. Aplodit!"

Morjenst!
Kolme viikkoa olen juossut päättömästi ympäriinsä vailla hengenvetoa. Nyt voin vain olla. Ei tarvitse ajatella huomista tai eilistä, ei tarvitse kiirehtiä ja istua autossa monia tunteja. Ei tarvitse raahata kasseja mukanaan. Voin vain olla, istua. Hengittää. Voin -ainakin yrittää- sulkea ajatukseni hälinältä ja keskittyä vain olemiseen. Voin vain olla varma, että huomenna ei odota aikainen herätys. Nautin vain, ei tarvitse katsoa kelloa tai manailla myöhästymisestä.
En oikein tiedä mitä sanoa, pitääkö edes sanoa mitään? Ehkä voisinkin kertoa, miten on mennyt ja onko pyörät ruuvissa.
Olin siis Rauhamäen tallilla 5pv yöleirillä. Matka sujui hyvin, ja kun ajoimme pitkin viliä hiekkatietä kohti saarta, lämmin olo täytti ruumiini. Ajoimme kotoisaan pihaan jossa meitä tervehti Ressu kesämekossa ja ruskettuneena. Hän tutui kaikelta muulta kuin ratsastuksenopettajalta. Hän oli kuin perhetuttu tai sukulainen. Tiesin heti että häneen pystyisi luottamaan. Tutustuin melkein heti kaikkiin leirikavereihini, ja kaikki kuusi tyttöä kikatteli pöydän ääressä ja tutustuminen kävi nopeammin kuin mikään muu!
Sunnuntaina jolloin 18.00 leiriläiset kokoontuivat, paitsi että kaikki olivat paikalla samanaikaisesti vasta kaksituntia myöhässä, kukaan ei saanut unta. Kikattelimme ja vitsailimme, ja uni tuli aittaan vasta yhden aikaan yöllä.
Maanantaina kaikki heräsivät 7.20 herätyskellooni aivan tokkurassa. Hoitsut jaetttiin ja sain Pikku Myy- nimisen suomenpienhevosen hoidokiksi. Ensimmäisellä tunnilla kaikki menivät hoidokeillaan.
Talli erosi suuresti muista ratsastuskouluista, tämä ei edes ollut sellainen! Ryhmissä oli korkeintaan 3 ratsastajaa, jotta oppilas saisi kunnon ohjeet. Itse ratsastin II ryhmässä. Hevosten suitsimistapakin oli erilainen. Turpahihna otettiin käteen, ja oikeakäsi nostettiin hevosen korvien väliin. Näin hevonen ei voi nostaa päätänsä suitsimisen aikana.
Ratsastaminen oli kyllä hyvin uutta. Kaikki se mitä 4-vuoden aikana minulle opetettiin, valui kaikki tuulten tiehen. Pohkeita ei saanut yhtään käyttää, siis ollenkaan. Se oli minulle helppo haaste, koska tunnetusti pohkeeni on olematon. Hevoset lähtivät liikkeelle pelkällä rintakehän kohautuksella. Teimme hyviä harjoituksia. Välillä hevoset menivät keskelle kenttää Ressun luokse. Ressu vain  nauroi ja paijaili heppaa.
Jos esimerkiksi hevonen ei ymmärtänyt epämääräistä vönkyräasentoamme, se meni Ressun luokse kuin sanoen "Mamii, mä en ymmärrä tätä hyyppää!". Hevoset saivat periaatteessa kulkea toistensa hännässä, se ei haitannut Ressua yhtään!
vasemmalla Pipo, oikealla Hetty
Kaikki liikkeet tulivat istunnasta. Ensimmäinen tunti oli täyttä kaaosta, hevoset eivät ymmärtäneet meidän hytkyilyämme, ja jos yritimme volttia, heppa lähti omille teilleen. Meitä talutettiin ja opastettiin kuin aloittelijoita. Leiriavustajana toimi Loviisa, ja tallityöntekijä Kristiina. Ressun opetus tuntui niin rennolta ettei tarvinnut ajatella yhtään mitään seuraavasta tunnista.
Myy oli mielestäni ehkä sellainen hevonen jota en olisi halunnut alleni. Ihmeellistä kyllä, me ravasimme jo seuraavalla tunnilla, kaikki olivat hyvin ihmeissään. Päiväämme siis kuului 2h ratsastamista molemmille ryhmille. Pipo oli niin mahtava! Sen ravi oli pehmeää ja mahtavaa. Ressu kertoi paljon ja loppuen lopuksi, mihin niitä jalkoja tarvitaan keventämiseen.

Kävimme illalla uimassa järvellä joka oli niin virkistävää! Uni maittoi paremmin. Seuraavana päivänä pääsimme 2-tunnilla maastoon. Kaikki tuntuivat epävarmoilta ja sanon että minua ajatus vaivasi paljon. Onneksi sain Dooriksen, upean 170cm puoliverisen! Se oli niin mukava. Menimme hevometsässä leppoisan käyntilenkin. Kuitenkaan, en päässyt nautimaan tästä, sillä stressasin välimatkoista paljon.
Doris
Illalla menimme hyppimään esteitä. Rakensimme erilaisia väkerryksiä kentälle ja hypittiin aikalailla.
Oli hiostavaa ja kuuma. Väsyimme, makasimme ja taas hypimme. Leikimme myös hevosia ja hehheh! Se oli elämää! Joka ilta tiistaista torstaihin hypimme esteitä.






Teoriatunnit nostattivat kiinnostusta pintaan. Opettelimme keskittämistä, tämä on hyvä harjoitus, suosittelen! Jaoimme parit, jotka tekivät harjoituksia yhdessä. Tehtävänä oli, että vuorotellen, toinen pari ojentaa kätensä suoraan sivulle, ja yrittää jännittää kätensä mahdollisimman vahvasti. Toinen pari yrittää koukistaa toisen käden. Käsi meni koukkuun erittäin nopeasti. Seuraavaksi, parin piti keskittää itsensä, eli ajatella maan painovoimaa, joka vetää kehoa alaspäin suorassa. Kehon pitää olla rentona, ja silmät voivat olla vaikka kiinni. Silloin me kokeilimme uudestaan, käsi ei hievahtanutkaan. Tämä oli todella hyvä harjoitus, kun ratsastaa hevosella.
Harjoittelimme myös esimerkiksi miltä hevosesta tuntuu, jos ratsastaja ei hengitä, tai katsoo terävästi yhtä kohtaa katse jännittyneenä. Toinen pari asetti kätensä toisen lantiolle. Takana oleva "ratsastaja" rupeaa liikuttamaan käsiään lantiolla jalkojen mukaan. oikea käsi ja -jalka samaan tahtiin, vasen jalka ja -käsi samaan aikaan. Se oli myös todella hyvä harjoitus.
Menimme muitakin opettavaisia juttuja. Harjoittelimme hevosen taluttamista. Ihminen on johtaja, ja kulkee hevosen edessä. Jos hevonen tulee johtajan alueelle, ravistamme narua, niin että hevonen peruuttaa askeleen taaksepäin. Palkitsemme lopettamalla.
Opimme, että hevosen ei kuulu oppia ihmistä, vaan ihmisen pitää oppia hevosen kieltä.
Tallin ainoa poni Jone.
Me menimme harjoituksia joissa parit ovat eri puolilla hevosta, ja yrittivät kuljettaa hevosta mukanaan. Emme saaneet millään tavalla koskea hevoseen, emmekä saaneet taluttaa niitä. Emme saaneet mennä niiden edessä vaan vieressä. Kädessämme olivat hevosen molemmilla puolilla ohuet narut jotka eivät saaneet kiristyä. Aluksi kaikki vain pönöttivät paikallaan, mutta lopulta keksimme oikeat ratkaisut, mitä pitää tehdä. Meitä ei autettu, ei annettu neuvoja, meidän täytyi itse luoda oikea tapa.

Ravin nostaminen oli erilaista. Me pyysimme ravia istuinluilla. kiihdytimme askeleita polkaisten istuinluulta toiselle. Hevosen pysähtyminen ja hidastaminen tapahtui pyöristämällä selkärankaa. Vedimme periaatteessa koiranhännän allemme. Häntä koipien väliin!
Emme pitäneet käsiä lähellä toisiaan, van lantion leveydellä, se oli muistettava. Hevonen kääntyi kun käänsimme napaa ja nenää samaan aikaan, yhtä paljon. Kädet siirtyivät mukana. Ressu sanoi: "Ohjat ovat kuin portti. Kun käännätte hevosta, toinen ohja menee kaulaa vasten. Ulko-ohja sanoo: -Portti kiinni, ja sisäohja sanoo: - Portti auki"

Pääsin ensimmäistä kertaa ratsastamaan veteen! Kävimme kahlaamassa hevosten kanssa rannassa.
Ranta oli tuon mallinen. Vasemmalla Hevosten uittopuoli, oikealla ihmisten uittopuoli.
Dooris oli mahtava, ja sitä kutsutaan kirahviksi, koska se syö puista lehtiä. Aluksi Dooris ei oikein kuunnellut, mutta sitten mentiin! Olin korkeimmalla, joten vain jalkapohjani kastuivat Dooriksen kahlatessa polviamyöten.
Mielestäni Hetty ja Dooris olivat mukavimmat ratsut. Hetty oli mahtava tamma!
Pari kertaa olin ihan luovutuksen partaalla, ja viimeisellä tunnilla, jolloin oli tempputunti koristetuilla hoitsuilla, meinasi tulla itku silmään. Pysäytin Myyn kulmaan uran sisäpuolelle, ja lopulta Kristiina tuli avuksi. Loppuen lopuksi kaikki oli tosi kivaa!
Pari asiaa jäi mietityttämään. Ressu sanoi, ettei minulla ole tahtoa, myös ma ratsastuksenopettajani sanoi samaa. Toiseksi viimeisellä tunnilla puhuin ääneen topakasti, kun Kristiina talutti, ja kaikki meni nappiin. Mutta en minä tunneille palatessani rupea puhumaan ääneen! Ehei.
Mielestäni Kristiina oli kivoin tapaamistani aikuisista siellä. Hän piti minulle puoliksi yksityistuntia ja opin häneltä paljon! En laita tähän enempää.
Myy venyy jalkojen väliin.
En saanut yhtä ainuttakaan valokuvaa jossa joku ratsastaisi, ja nyt kyllä ketuttaa ja paljon! Käykääs täällä katsomassa kuvia leireiltä. Minusta löydätte kuvia V (5) leirin kohdalta.
(c) Rauhamäen Ratsutila
(c) Rauhamäen Ratsutila
Tuossa tunnistuskuvat. Mustat ratsastushousut ja joissain kuvissa lila fleece päällä. Sain monta  hyvää ystävää leiriltä, ja sain Vilmalta kyydin kotiin. Hän asuukin ihan meidän lähellä!
Loppuun vielä leiritunnelmaa:
ChipsGod!



Huussin seinällä.
Varsat
Tupun erikoisalaa on limboaminen, se vaihtaa laidunta salaa.
Suolaiset pannukakut




Kyllä...

Aluksi luultiin ihan oikeaksi.

Tuikku-vuohi! Se oli siellä vapaana taapertelemassa

Kaiken kaikkiaan maailman paras leiri! Kiitos kaikille, kuvia olisi ollut lisää mutta nämä saavat riittää. Jone oli kaikkien suosikki ja vitsien kohokohta. Olin kuitenkin liian iso. Mahtava seura ja tosi kuuma aitta! Ihana järvi joka teki syvät viillot jalkapohjiini. Parhaat ihmiset! Kukko herätti meidät kello 05 aamulla :D. Enenpää en jaksa kirjoittaa, on liikaa asiaa.

Lähdimme heti seuraavana päivänä aamulla Heinävedelle kohti kaverini mökkiä. 4h istuin autossa ja perillä menimme heti uimaan.
Suurin osa ajatamme kului veden äärellä. Katsoimme iltaisin Isä Matteota ja pidimme hauskaa! Lähetimme matkaan pullopostia keskiviikkona.
 Saimme myös vastauksenkin.

Ulkona oli älyttömän kuuma! Paarmat ja hyttyset söivät ja hyppäsin viitisen kertaa veneestäkin pakoon noita iljettäviä ja mustiä öttiäisiä. Heh!Kävimme myös torilla ostamassa metrilakua. Omnom.. se oli hyvää!
 Löysimme myös ampiaispesän. Kuvailtiin sitä siinä sitten. Harjoittelin jousiammuntaa ja esitin pölvästiä. Keräsin kotiin tuomisiksi mustikoita, nami!



Mitkä krokseista ovat minun?
En Heinävedeltä kerro nyt paljoa, koska ei ole kerrottavaa.Kuvia otin ja tässä on nyt niitä hyviä.

 Lähdettiinkin taas Heinäveden jälkeen Merelle, saareen isän ja Aleksin kanssa. Koira oli aivan hulluna. Teki hyvää päästä pois, poin hälystä ja Espoosta. Sain hengittää.
Kävimme veneilemässä ja ostamassa jäätelöt, ajoimme sieltä sitten ravintolaan. Veneen kyydissä oli mukavaa, se on parasta mitä on. Tuuli kasvoilla, aallot jotka pomputtavat venettä.Ratsastin pitkin kallioita ja autoin isää. Vihdoin! Vihdoin saaressa. Aloitimme rakentamaan talliani, joka valmistuu huomenna, siitä postausta sitten. Tein myös jotakin hullua, Jalla soitti ja kysyi asiaa x. Siitä sitten soitin äidilleni ja sain luvan asiaan x. Lähetin sitten hakemuksen Niittyjoen Syyskisoihin luokkaan 30-40cm. En tiedä mitä ajattelin. Ensimmäisinä pinnalle tupsahti: "Mitä jos me myöhästytään" "Entä jos mä failaan totaalisesti" "Mitä jos oonkin ihan outo" "Jos ihmiset saa väärän käsityksen musta"  "Entä jos nolaan itteni" "Jos osallistumismaksu jää kotiin" "Jos heppa jää kotiin" "Tai kamera" "tai kameran jalka" "MITÄ IHMETTÄ TUUVA AJATTELIT" "Oh god, mitä jos kilpailu..." ja plääplää...
Miljardi asiaa pyöri määssäni ja olin ihan paniikissa henkisesti. Fyysisesti löhösin tylsistyneen näköisenä tuolilla. Mutta juu, siellä kisoissa nähdään!
Merivesi oli peräti 23 asteista. Kun menin uimaan, pehmeys ja keveys tulvahti ympärilleni. Merivesi, sitä minä olin kaivannut, sen kevyttä tuntumaa ja suolaisuutta, sakeaa vettä, levää varpaiden alla, ja tunnetta: "Minä saan olla rauhassa omalla mökilläni" Ei kenenkään kaverin mökillä, ei mummin, tai kenenkään muun. Tällä mökillä olen vipeltänyt 2-vuotiaasta asti, ja minun isäni, on ruuvannut joka ikisen ruuvin, sahannut joka ikisen laudan, asettanut joka ikisen ikkunan ja suunnitellut jokaisen rakennuksen ihan itse. Jopa saunan.

Savupönttö, jossa lämmitimme lohta

Kuvasin paljon, ja teen koosteen mökkireissustani jossain vaiheessa. Viikko perustui suurilta osin Free Ridingiin. Käytin kehonkieltä ja istuntaani. Laukkailin paljon ja kävin kahlailemassa. Valitettavasti pääsen hyvin harvoin kahlaamaan hevosteni kanssa. Kuten joku on ehkä huomannut muutamassa ensimmäisessä postauksessani, me joudumme myymään tämän minulle rakkaan paikan. En halua ajatellakaan, että tämä voi ihan hyvin olla viimeinen kerta kun käyn mökillä.
(c) Itselaukaisin
(c) Isä
 Kahlailu oli kivaa, paitsi että meinasin koko ajan liukastella levän peittämillä kivillä. Itselaukaisin pääsi näyttämään surkeita taitojaan. Istuin kauan aikaa hepan kanssa laiturilla katsomassa auringon laskua.


 Koira hyppäsi veteen ihan iloisena kepin perässä ja tunnisti kaikki paikat. Minäkin tunnistin, jok'ikisen puun, kalliot, reitit...
Hassua, miten Bono tunnisti jopa kolosen, minne meni yleensä torkkumaan.

Märkä, söpö suklaanappisilmä
Mökiltä jatkoimme matkaa Poriin sukulaisille. Katsoimme myöhään elokuvaa Hatari. Tapasin ensimmäistä kertaa uuden serkkutyttöni joka syntyi muistaakseni kaksi viikkoa sitten!
Vesi oli taas 23-24 asteista ja jumalallisen ihanaa. En mennyt syvälle, sillä pitemmällä oli voimakkaita virtauksia. Sukeltelin ja uin. Tuntui mahtavalta, kun myötäaallot kuljettivat minua keinahdellen eteenpäin. Aallot olivat valtavia joten joskus suuhunkin meni vettä jah...
Sitten lähdettiinkin jo lauantaina -eli tänään- aamulla kohti Espoota. Nyt sitä ollaan matkailtu ja retkeilty.
Adios Amigo!
Tuuva

2 kommenttia:

  1. Rauhamäki paras paikka ❤ R.I.P. Hetty ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on!
      Hetty oli yksi lempi hevosistani.. harmi että se lopetettiin.

      Poista

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.