27. huhtikuuta 2014

Uusi banneri - päivä Minkan kanssa - ostoksia

Hei.
Tänään taas olin Minkan kanssa. Mutta sitä ennen toiseen asiaan.
Tein uuden bannerin!
Olin saanut arvostelun Hileen Pisaroita blogista:

Blogiin
Värimaailmaltaan blogi on keväinen, joka sopii vuoden aikaan. Taustakuva on tosin ehkä liian kesäinen, mutta väri on kohdillaan. Banneri ei oikein omaan mieleeni ole, sillä siinä on suoraan sanoen liikaa kuvia ja kuvien sommittelu ja rajaus ei ole kohdillaan. Blogin otsikko/ nimi bannerissa toisi siihen hyvän pienen lisän.
Postausten fontti on on hyvin selkeää ja helppolukista. Postauksen itsessään ovat hieman lyhyitä, joka vie lukuintoa tuntuvasti. Kuvat ovat myös vähän pieniä, mutta hyvälaatuisia.
8

Otanpahan mallia tästä arvostelusta ja yritän saada parannettua näitä puutteita. Miusta nykyinen on melko yksinkertainen verrattuna aiempaan banneriin ja tällä ketaa teksti toimi. Tuosta kesäisestä taustasta olen samaa mieltä, mutta onneksi kesä tulee kohta. :) Postausten ja tekstin lyhyvyyttä itsekin inhoan, ja nyt yritän niitäkin pidentää.

Lisää parannusehdotuksia otan mielelläni vastaan, koska tottakai haluan blogistani mukavan ja mieluisan lukea. En vetänyt tekstistä herneitä nenään koska pidän kommenteista joista voi kehittyä. Kommentit on tehty kertomaan mielipiteitä, ja mielipiteistä voi oppia. - Elleivät ne ole ilkeitä- Ja jos onkin samaa mieltä kommentoijan kanssa, asioita voi parantaa.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Toinen asia on myös ostokset. Halusin mennä yksin Selloon ostoksille, ja menin niin aikaisin että jouduin odottamaan että itse kaupat aukeutuisivat -jos se kirjoitetaan noin-. Sellossa ei ollut kamalaa ruuhkaa ja ihmisiä oli vähän. Näin alkuun siis. Kun lähdin sieltä sitten, oli jo ihmisiä alkanut kertyä kauppoihin.
 Tässä on siis kaikki ostokseni. Yritin etsiä pipoja mutta mitään kivaa ei ollut. En löytänyt myöskään yhtäkään kivaa paitaa, tai kivoja housuja.
 Ostin Eurokankaasta vanua. Maksoi 5 € Kotona miulla  on vain pilaantunutta vanua, jota ei möyhimällä saa paremmaksi. Joka tapauksessa tämä oli hyvin tarpeellinen ostos.
 Avainrenkaita. Yksi paketti maksoi 1.23€ Nämä olivat hyvin turhia tarpeellisia ostoksia. Nämä ostin Prismasta.
 Prismasta ostin myös kaviokoukun. Tarpeellinen keppihevosille... Mutta mie tykkäsin kamalasti tästä kaviokoukusta! Ja se maksoi vaan 1.27€ Kyllä sitä oikeallakn hevosella voi käyttää. Myynnissä oli myös kaviokoukku jossa on harja. Ne on oikeasti parempia, mutta miksi kepparille lähtisin sellaista hankkimaan. Se harjallinen oli muutenkin kalliimpi.
 Kun kaikki tämän Rose Mohairin kimpussa pyörii, niin pakko sitä on sitten kokeilla. Ja jos se lähtee markkinoilta, niin voisin ostaa kaikki rullat. Eurokankaassa myytiin monta kerää ruskeaa Rose Mohairia. Siellä oli myös sellaista punertavaa, josta tykkään kanssa. Sitä ostan vaikka myöhemmin jos tarve tulee. Yksi kerä maksoi 1.50€
Tuossa kuvassa väri näkyy paremmin. Itse olen tyytyväinen ostoksiini. :)

-------------------------------------------------------------------------------------
Kello 15.00- 16.00 Minka tuli meille ja pidin koulutunnin hänelle Tornadolla. Mentiin pohkeenväistöjä ja etuosakäännöksiä, sekä muisteltiin eri tapoja millä voi vaihtaa suuntaa. mm. Rata pituussuuntaan leikkaa, ja rata poikkisuntaan leikkaa.


Hankin muuten tänään äidiltä kuusenjalan talliin käytävälle. Siinä voi kätevästi varustaa hevosen. :) Se vain oli ärsyttävää että ne ruuvit olivat pahasti ruosteessa. Sitä ei voinut siitä enää paljoa ruuvata.
Tornado oli saanut kunnian olla ensimmäinen kokeilija. Mie tykkään tuosta jalasta kamalasti -ellei siihen kompastu- ja se on oikein kätevä!

Minkan koulutunnin jälkeen menin Wilillä rankkaa koulutreeniä, ja hiottiin espanjalaista käyntiä, ja kokeiltiin hiukan passagea ja piaffea. Lisäksi kokeilin pitkillä sivuilla laukanvaihtoja.

 Wilin kanssa on vielä hiomista näiden liikkeiden kanssa. Yhä näkee töyssähteleviä kavioita ja espanjalaisessa käynnissä Wili ei jaksa keskittyä, jolloin jalkojen nosto on pikemminkin raajujen heilauttelua. Passagessa pitäisi keskittyä enemmän ja piaffe kääntyi käynnin ja ravin sekalaiseksi sössöksi.
 Wilistä on ihanaa ottaa tällaisia kuvia, koska sen korvat on jotenkin niin eloisat, ja harja on aivan mahtavan näköinen!
 Jep, älkää kysykö. Menin laukanvaihtoja takaperin mistä Wili vähän hermostui. Laukan vaihdot sujuivat kuitsenkin hyvin sillä olen melko hyvä menemään takaperin askellajeja. - Koska olen pienenä harjoitellut-
Saanko mie sanoa, että tykkään tästä kuvasta? Hiukseni ovat ihmeellisen kivasti eivätä leiju ilmassa tai jotakin.

Mentiin vielä Saagalla ja DD:llä maastoon pitkäksi aikaa!

Menimme sen normaalin maastoreitin. Ulkona oli kiva sää ja nautittiin siitä yhdessä. Minka ja minä kokeilimme eri ratsastustyylejä. Heh!

Maasto kesti varmasti yli tunnin. Sen jälkeen Minkan kyyti jo saapuikin ja menimme omiin koteihimme. Eli tällainen päivä miulla oli.
Tuuva

2 kommenttia:

Otan mielelläni vastaan kommentteja, ja vastailen kysymyksiin jos niitä tulee. Muistathan asiallisen käytöksen.